Pohjanmaan Näkövammaiset
Ajankohtaisia asioita
Sääntömääräinen syyskokous
Tervetuloa sääntömääräiseen syyskokoukseen
Näkövammaisten liiton uutiset
Avustusta kodin välttämättömiin korjauksiin iäkkäille ja vammaisille henkilöille- Ulkoinen linkki
Jos sinä tai kanssasi asuva henkilö on vähintään 65-vuotias tai hänellä on toimintakykyä rajoittava vamma, voit saada avustusta valtiolta kotisi välttämättömiin tai liikkumista helpottaviin korjauksiin. Avustus on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille kotitalouksille. Sen avulla voit tehdä kodistasi turvallisemman ja helpomman liikkua.
Teknologian käyttöä esitetään sosiaalipalveluihin - esityksessä liikaa ongelmia- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto esittää, että hallituksen esitys, jossa säädettäisiin teknologian käytöstä sosiaalipalveluissa, hylätään ja palautetaan uudelleenvalmisteluun.
Sosiaalihuoltolaista ja iäkkäiden asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto on jättänyt lausuntonsa hallituksen esityksestä, joka koskee sosiaalihuoltolakia, ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamista.
Pistekirjoitus on avain lukutaitoon - Ulkoinen linkki
Viimeaikainen keskustelu luku- ja kirjoitustaidon rapautumisesta uhkaa myös pistekirjoituksen käyttäjiä, kirjoittaa palvelupäällikkö Iiro Nummela Näkövammaisten liiton blogissa LinkedInissä.
Näkövammaisten liitto mukana Apuväline 2025 -tapahtumassa 6.-8.11.- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto on mukana Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 6.-8.11. järjestettävässä Apuväline 2025 -tapahtumassa.
YK:n kahdeksannesta määräaikaisraportista- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto antoi lausuntonsa YK:n Suomen kahdeksannesta määräaikaisraportista, joka koskee taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien täytäntöönpanoa.
Sokeiden viikko juhlii pistekirjoitusta - Ulkoinen linkki
Pistekirjoitusjärjestelmän keksimisestä on kulunut 200 vuotta. Kuuteen kohopisteeseen perustuva pistekirjoitus on sokean ja vaikeasti heikkonäköisen luku- ja kirjoitustaito, joka on yhä ajankohtainen. Sokeiden viikolla juhlimme pistekirjoitusta uudella videolla ja tapahtumissa ympäri Suomen.
Kokemuksia ja ratkaisuja näkövammaisten epäasialliseen kohteluun rekrytoinnissa – webinaari 18.11.- Ulkoinen linkki
Syrjiviin käytäntöihin puuttuminen on välttämätöntä, jotta työelämä on aidosti monimuotoinen.
Näkökyvyn heikkeneminen maksaa Suomelle miljardien kustannukset vuosittain- Ulkoinen linkki
Lääketieteen lisensiaatti Joonas Taipaleen Tampereen yliopistolle tekemässä väitöstutkimuksessa osoitetaan, että näkökyvyn ylläpitämisellä on merkittävä positiivinen vaikutus kansantalouteen. Näkökyvyn heikkeneminen aiheuttaa vuodessa jopa kolmen miljardin euron kustannukset.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden luonnoksesta- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto antoi Opetushallitukselle lausuntonsa varhaiskasvatussuunnitelman perusteista.
Liiton apuvälinetoiminnalle jatkoa uuden yrittäjän voimin- Ulkoinen linkki
Valtakunnallisesti tärkeiden apuvälineiden, kuten valkoisten keppien, maahantuonti ja myynti jatkuu uuden yrittäjän voimin, kertoo Näkövammaisten liiton puheenjohtaja Kari Vähänen.
Aikuisten vaativa lääkinnällinen kuntoutus päättyy Kuntoutus-Iiriksessä vuoden 2025 lopussa – yksilöllinen kuntoutus jatkuu harkinnanvaraisena- Ulkoinen linkki
Kela toteuttaa aikuisten näkövammaisten moniammatillista yksilökuntoutusta vaativana ja harkinnanvaraisena kuntoutuksena. Näkövammaisten liitto jatkaa harkinnanvaraisen kuntoutuksen palveluntuottajana, mutta aikuisten vaativan kuntoutuksen palvelu päättyy vuoden 2025 loppuun. Jos olet saanut maksusitoumuksen vuoden 2025 aikana, kuntoutus toteutetaan sovitusti – myös silloin, kun kuntoutusjakso jatkuu vuoden 2026 puolelle.